Joo eli tänään vuorossa alkuun joulukuun tapahtumia ja joululahjahihkuttelua, ja niiden jälkeen se viime kerralla mainitsemani sarjakuvaesittelypätkä :D Koko juonta tai edes kovin tarkasti en voi selittää mutta hahmot esittelen ja kartan. Sori Pottu, en saanut DoubleSpockia mahtumaan tähän merkintään, pitää yrittää muistaa ensi kerralla XDDDDD

Alkaa siis ennen joulua olevista tapahtumista :D

Oli kivan kiireinen päivä, kun ensin menin koulun jälkeen johonkin koulun elokuvaa, joka loppui vähän jälkee puoli 5. Sieltä piti pyöräillä Saloisten kirkolle partion Puurojuhlaan eli päättäjäisiin 4 kilometriä tekstikartan avulla. Oon kyllä käynyt siellä ennenkin, mutta silloin ei ollut lunta :D Eksyin ja soitin äidille joka katsoi google mapsista (josta muuten sain ne surkeat ohjeetkin) että määränpää onkin mutkan takana :D Oli kivaa pyöräillä saman sillan yli kolmesti: *yli* "oho ei mun oiskaan pitäny mennä tuonne" *palaa toiselle puolelle ja vähän matkaa* "Eiku olispas. tuo toinen tie vie ruukkiin XD" *taas yli*

Pikkujouluissakin tuli käytyä :D

Mafian pikkujoulut oli kivat ja käytiin laskeen mäkeä muoveilla, jotka oli alunperin olleet yksi iso muovi, mutta nyt olivat 2 osaa. sieltä palatessa muoveja olikin mystisesti 3 XD

Sain tosiaan kivoja pikkujoululahjojakin, yksi niistä ollen kirjoitusvihko, joka oli MIELENKIINTOISESTI koristeltu XDD Kiitos potulle tästä. Ei ole vielä täynnä, kun sarjisjutuissa siirryin piirtovaiheeseen, joka on hitaampaa kuin kirjoittaminen :D Flou järkyttyi kun kuuli että kirjotin viikossa 37 sivua pelkkää englantia XD

Ja sitten oli kans partion pikkujoulut, joihin menin vartin varoitusajalla ja joissa viihdyttiin Floun kanssa jopa tunti ennen kuin siirryttiin heille pelaamaan Brawlia XD No joo, oli nuo ihan kivat juhlat muttakun ei malttanut pysyä siellä.

...Joo, rakastan Budapest-suklaita XD oon missannut ne kaupoista jo kolmena vuonna peräkkäin :'D Viimein sain niitä, ja oli kivaa :D

Sitten ei niin kiva joulukuun muisto. Viime viikolla kun lähdettiin Floun kans koulusta pyörien luo, huomasin että takintasku oli auki ja avaimet poissa. Matka naulakoillekin niinkin pitkä kuin ehkä 200 metriä enintään, ja nippu sen verran suuri että kolauksen kyllä kuulisi :'D Pyörä kyllä oli paikallaan, vaikka niitä oli pihalla vain neljä, joten en tiiä onko ne varastettu vai tippunu ja joku ottanu maasta? Miten lie, eipä löytynyt enää D: Onneksi oli vara-avain kotona.

Heehee, lahjoja satoi paljon :3 ja sain toivomani kaulakorunkin. JA CALLIGRAFIAAAAAAAA O_____________O WHOOO~ en kyllä osaa vielä käyttää MUTTA SILTI 8DDDDD ainiin ja meillä on nyt sellanen pieni trampoliini olohuoneen nurkassa :'D muuten kiva mutta paikka ulkoa katottuna just sellanen  että tramppa ei näy vaan pelkkä hyppijä XD kadulla kävelijät voi pikkasen kattoa pitkään että kuka tuli hulluksi XD

 

Jesh. Kuvat on pikkasen isoja, ja tekstiä tulee luultavasti aika paljon XD Sarja olisi jo piirrossa muttakun en oo saanu keksittyä nimeä ni en viitsi vielä aloitella XD (haluaisin saada ensin kannen tehtyä nimittäin)

Aloitetaanpas "Pää"henkilöistä. (en osaa sanoa onko päähenkilöistä kuka tärkein XD)  Vasemmalla on aina ns.Työasu. Nämä on sitten suurin osa aikuisia iältään, sillä en halunnut tehdä teinisarjaa, ja mulla on aina ollut sellanen mielikuva ihmisistä että kunnolla on aikuinen vasta kun ylittää 24. En tiiä mikä ero siinä on, mutta jostain tuo tulee.

Joo elikkäs ekana on Tiera, ikä 24. Lausutaan vähän kuin Thjera, jos häiritsee :'D Jan on nimi jonka hän otti käyttöön muöhemmin, ettei tulisi tunnistetuksi, syystä että hän on oman .......öö...... yhteisönsä(mikähän ois parempi sana?) seuraava "valtaan" nouseva henkilö. Tämä ei tosin tarkoita että hän olisi mikään kuningas tai vastaava, hän vain johtaisi joukkiotaan :'D Kuitenkin Tiera, kuten entisetkin pääperheiden lapset, lähti pariksi vuodeksi oppimaan elämää kylänsä ulkopuolella. Siellä hän oppi uutta elämää, johon kiintyi, ja saikin parin mutkan kautta jäädä, antaen "vallan" isosiskolleen. tämän jälkeen tapahtuu vaikka mitä, sillä Tiera, tai siis Jan, on erään yhtiön eliittiryhmässä töissä, ja siitähän ei yleensä seuraa mitään kovin rauhallista elämää :'D Pikkufaktana se, että vaikka Jan tuossa kuvassa nukkuukin, hän on yleensä kuin yksi suuri Duracell-pupu. XD

Seuraavana vuorossa Aden, ikä 21, jonka hahmosuunnitelmasta itse asiassa koko sarjan idea lähti :'D piirtelin vain randomin tyypin ja päädyin suunnittelemaan sitä pidemmälle. Mutta joo, Aden on myöskin oman ...no pakko kai se on taas sanoa yhteisönsä XD pääperheen lapsi, mutta hänen isoveljensä olisi ollut seuraavana johtamisjonossa. Tosiaan. OLISI. tätä yhteisöä kun ei enää ole, vaan jäljellä on Aden ja pari muuta  jotka eivät kyllä ole edes niin tärkeitä että olisin suunnitellut heille ulkonäköjä tai nimiä tai mitään :D Aden oli tällöin lapsi, joten hänet asutettiin Tieran kylään. He kun olivat jo etukäteen kavereita, Adenin isoveljen kautta.  Aden lähti Tieran mukana kylästä ja liittyi myös saman yhtiön kouluun josta he päätyivät hiljalleen samaan ryhmään. Aden ei ole samanlainen Duracellpupu kuin Jan, mutta osaa olla aika hilpeä itsekin. Yleensä kuitenkin rauhallinen.

Sitten on Leon, ikä 25, myöskin samassa ryhmässä. Liittyi joukkoon myöhemmin, kun muut olivat jo oppimassa. Leon on kotoisin eräästä toisesta ............yhteisöstä.............. mutta ei ole pääperheen lapsi. Jätti kylänsä kun ei tahtonut liittyä sen armeijaan joka on hyvin vihattu ympäri maan. Päätyi yhtiön tilojen lähelle ja joku tunnisti hänen juurensa silmien erikoisen värin perusteella, ja vei hänet sinne kuulusteltavaksi armeijan tiedoista. tutustui muuhun ryhmään, ja päätti lopulta liittyä joukkoon. Hiljainen, ei juuri naura, mutta yleensä ihan iloinen. Ei juurikaan kestä lämpöä, kuten kuvasta näkyy, sillä Leon on kotoisin paikasta jossa ei juuri lämpöä tunneta. XD Tästä syntyy koomisia tilanteita kun muut ovat vielä pitkähihaisilla ja Leon istuu tuulettimen ääressä kuvan tyyliin :'''''D "Jaa, kevät taitaa olla lopuillaan... =___=" Mitähän seuraisi +35 asteen helteistä? XD

Sitten vuorossa Cain, ikä 23. Cain ei pidä koirista ,mutta koirat rakastaa Cainia, kuten kuvasta näkyy, ja lyhyt kun on, Cain tuppaa jäämään kaadettavaksi XD Joo elikkäs Cain on kotoisin Cyeniasta, ja vanhempien kuoltua lähti vaeltelemaan siskonsa kanssa ja päätyi kyseisen yhtiön oville. Ottivat joukkoonsa ja molemmat päätyivät samaan ryhmään kuin edellisetkin :D Cain on yksi niistä ihmisistä jotka osaavat käyttää loitsuja. Yleensä tekee ne siskonsa kanssa, mutta osaa pari soololoitsuakin. Cain on yleensä aika vakava, mutta erittäin hyvä randomissa tilannehuumorissa juuri vakavan olemuksensa takia. Ikinä ei osaa odottaa mitään.

Kuva on vähän outo kun väsyneenä piirsin XD Mira on Cainin pikkusisko, ja loitsupari, ikä 21. Miran tausta on sama kuin Cainillakin ,joten en jaksa toistaa :'D Hän tahtoisi tulla Loitsumestariksi, joita kiertää pitkin maata, mutta opittavaa on vielä paljon. Mira on aika epätyttömäinen, mutta suostuu hameisiin. Siis jos alla on housut. -__- Suuttuu myös helposti ja on pitkävihainen, mutta iloisena hän on kuin Duracellpupu 2.

Sitten loput tähän mennessä suunnitelluista hahmoista. Luulisin. Väsyttää sen verran että oon saattanut unohtaa jonkun.

Ensimmäisenä on Fuuna, ikä 16. Asuu kylässä josta Leon aikanaan lähti. Näyttää yleensä kohtalaisen mysteeriseltä, mutta kun tulee puhe loitsuista, hän on kuin utelias pikkulapsi. Ei Fuunasta sen enempää, paitsi mainitsempa vielä sen että hattu ei ole oikeasta ilveksestä ja nimi on Floun avulla keksitty :3

Toisena Callie, Tieran jo aiemmin mainittu isosisko, ja kylän nykyinen johtohahmo. ikää 26 vuotta. Johtaa myös kylän puolustusjoukkoa, White Flyersia. Kirjeenvaihdossa veljensä kanssa kun tämä on kaukana.

Kolmantena Kai, josta en voi paljastaa paljoakaan mitään tärkeää, sillä hän on mmelkein yhtä tärkeä hahmo kuin päähenkilöt, hän vain tavallaan laittaa koko juonen kulkemaan nopeampaa myöhemmin :D Ainut mitä voin paljastaa on että hän liittyy Tieraan ja Adeniin jollakin tapaa. Ikä on tosiaan 27, ja Kai on erittäin pirteä luonne.

Neljäntenä Erika, iästä en ole vielä varma. Erika on Fuunan äiti, ja sattumalta myös Leonin sisko, mikä tekee Leonista Fuunan enon. Ei Leon tosin tiedä että Fuuna on edes olemassa, huonot välit siskoon kun on. Erika on töissä kylän armeijassa.

Viidentenä Enya, ikää 6 vuotta. Kotoisin samasta kylästä kuin Tiera ja Callie. Ei kovin tärkeä hahmo, joten ei kovin paljon kerrottavaakaan :D

Sitten on Lily, 19 vuotta. Miran ystävä. Ja ei, en ole sortunut "vihreä-pinkki on luonnollinen hiustenväri" -hössötykseen vaan nuo ovat värjätyt :'D Lily on syntynyt mykkänä, joten puhuu kirjoittaen vihkoonsa. Hyvin tyttömäinen ja rohkea, mutta rakastaa autoja, ja toimiikin mekaanikkona paikallisessa korjaamossa.

Kru, tällä hetkellä 5 vuotta, mutta en ole varma mikä olisi sopiva ikä, sillä Kru on Callien ja Tieran pikkuveli, ja nämä ovat häntä AIKA paljon vanhempia, joten Krukin voisi olal pikkaisen vanhempi :'D tämä on vielä vähän hakosalla. Enyan kaveri.

JA SITTEN TULEE ISO KUVA XD

Joo tämä on siis se kartta. Mittasuhteen on vähän mitä on, kun en piirtänyt läpi :D Paikan yleinen nimi on Dacare'n (kyllä, tuo heittomerkki kuuluu tuonne). Sekava, mutta alhaalla on selitykset. Selitän silti vähän lisää. Ensinnäkin osa paikoista on kysymysmerkkiä koska kartan tehdessäni niillä ei ollut vielä nimeä. :3 Tuo Zhienassa oleva alue on Dairi-yhteisön kotikylää, josta Leon on kotoisin. Eoren on paikka jossa tämä pääjoukkio asuu nyt. Sen yläpuolella olevalla paikalla ei vieläkään ole nimeä, mutta sieltä Mira & Cain ovat kotoisin. Cyenian vasemmalla puolella, siellä pikkusaarella, jonka nimi muuten on B-shira, ja joka on osa isompaa saarta, Shiraa (jaettu kahtia, nimi vain toisella puoliskolla tuossa kartassa) siellä on se vielä nimettömän yhtiön koulutuspaikka. Sitten on ihan alhaalla olevassa Quonessa olevat kaksi paikkaa. Vasen on Adenin koti, jolla ei itsessään nimeä ollut, mutta yhteisö oli nimeltään Suikiren. Sen vieressä on Tieran koti, jonka yhteisön nimi on Airéna. Ei siitä sen enempää :D Paljon tekstiä tuli, ja enemmänkin olisi, mutten halua spoilata.